keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Minä rakastan..haastepostaus!

Sain haasteen nikojuhanisaariselta. Tehtäväni on ottaa kodissani seitsemän valokuvaa jostain asiasta / esineestä joita "minä rakastan.." & lisätä kuvat blogiini, kertoa jokaisesta kuvasta jotain. Sen jälkeen haastan seitsemän bloggaajan tekemään saman. :)

Ajattelin ensiksi,että en keksi seitsemää asiaa/esinetta, mutta kun aloin ympärilleni katselemaan niin löysin vaikka kuinka monta ja loppujen lopuksi piti karsia muutamia jo pois.

MINÄ RAKASTAN...

Uutta keittiövaakaa, jonka avulla pystyn noudattamaan dieettiäni oikein. Ilman tätä kapistusta en pystyisi enää elämään.
MINÄ RAKASTAN...

Jokereitten kiekkoa, jonka olen saanut jo ala-asteella ja joka on kulkenut mukanani asunnosta toiseen. Aina se päätyy johonkin esille  ja tällä kertaa kiekko koreilee makuuhuoneen lipsaston päällä. JOKERIT!




MINÄ RAKASTAN...

Isältä saatua sicilia-koristetta. Tämäkin on ollut minullla jo monta vuotta. Säilytän sitä yöpöydälläni ja välillä iltaisin ennen nukkumaanmenoa katselen sitä ,kun ikävä iskee toiseen kotimaahan.



MINÄ RAKASTAN...

Uutta kahvakuulaa,josta olenkin aiemmin kertonut blogissa. Tämän ansiosta voi kotonakin vähän jumppailla ja mikä parasta, tehdä sellaisia liikkeitä ettei niskat/selkä ole koko ajan jumissa ja pää kipeä. 


MINÄ RAKASTAN...

Kaiken maailman kosmetiikkapurnukoita! Tässä ihan vaan osa niistä. Kaikki shamppoot,suihkugeelit,hajuvedet,hiusjutut,voiteet ym ym ym on heikkouteni. Voisin vaan ostaa ja ostaa niitä ja nyt alkaakin pikkuhiljaa tilat loppumaan. Kaikki ihanan tuoksuinen tökötti on vaan parasta <3


MINÄ RAKASTAN...

Kasveja , jotka tuo piristystä sisustukseen. En oo vaan kovin hyvä pitää niitä elossa, mutta yritys on ainakin kova. Tästä pidän erityisesti,koska tuo lila sopii hyvin muuten harmaan sisustuksen kanssa.
MINÄ RAKASTAN...

BLISTEXIÄ! Kaikki mut tuntevat tietää,että olen hyvin koukussa tähän huulirasvaan ja se on mulla aina matkassa mihin tahansa menen. Merkki täytyy olla aina blistex ja mallikin tämä ,muut ei kelpaa. Olen ollut tähän koukussa jo useita vuosia ja rahaa on palanut meikälaisen tililtä aikoinaan useita kymppejä kuussa blistex-huulirasvaan :D


MINÄ HAASTAN:

 http://leegolaskikummitus.blogspot.fi/ /
lady-and-the-tramp.blogspot.fi/ /

http://jatanajatuksia.blogspot.fi/ 
 http://sannnisofia.blogspot.fi/
 http://huhupuhe.blogspot.fi/
http://inmytrainingshoes.blogspot.fi/ 
http://iituparas-myhappylife.blogspot.fi/ 

 

4 kommenttia:

  1. I H A N A :) jee!jee! tää oli ihan hauska, eikö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli!! :)) keksippäs lisää näitä murunen <3

      Poista
  2. Vautsi tää vaikuttaa just kivalta ! Kiitos haasteesta ja täytyy tehdä tää tässä joku päivä kunhan aikaiseksi saa :) !!

    VastaaPoista