maanantai 21. marraskuuta 2011

Mietiskelyä....

Oon tässä viime aikoina menny aika paljon itteeni. Oon tajunnu nyt vasta kuinka sinisilmänen ja tyhmä sitä on tullu oltuu ja miks ei oo voinu antaa aikasemmin periks. Se vaa tuntu niin hirveeltä ajatukseltaki, meinaan ero. Vaikka meillä oli paljon paskaa, oli meillä paljon hyvääkin. Rakastin todella sitä miestä yli kaiken ja oikeesti kuvittelin olevani sen kanssa maailman ääriin asti. Ja niin kai sekin johonkin asti? En voi syyttää pelkästään sitä esim mun sekoiluista, mut pitkälti ne vaan alko siitä kun ahdisti niin paljon se , mitä kaikkee se oli mulle tehny.
Se että se petti mua mun serkun kanssa oli jotain mistä en varmaa tuu koskaa pääsee yli. Ei pelkästään se,että se petti mua vaan se että se rikko myös mun sukua italiasta asti. Miten se voi tehä mulle niin ? Oonko mä tosiaan ollu niin huono tyttöystävä että ansaitsin sen? Ja se legioonaan lähtö...Joo, se oli sen unelmaa mut se tunne kun tajus että se on menny sinne ja hylänny mut sattu niin paljon etten voi sitäkään sanoin kuvailla. Mulla on tullu sen jälkeen hirvee menetyksen pelko enkä voi kun toivooo et se joskus menee pois.
Ku oon nyt käsitelly näitä asioita ni oon maailman onnellinen siitä ettei me olla enää yhessä. Surullinen kuitenkin siitä kun asiat meni niin pieleen. Olis ollu aivan ihanaa olla sen kanssa väleissä mut se mitä se teki mun äitille on jotai niin hirveetä että mulla tulee itku joka kerta ku ajattelenki koko asiaa. Hakatkoon mua niin paljon ku tykkkää mut se tunne kun makaat maassa ja katot vierestä ku sun omaa äitiä hakataan päähän ja lyödään sen päätä maahan on jotain järkyttävää. Se tunne kun muistaa miten yritti mennä väliin ja joka kerta sait siihen turvonneeseen päähän uuden iskun. Siltä ihmiseltä jota oot rakastanu vuosia enemmän ku elämää. Sitä asiaa mä en voi koskaan käsitellä ja se tulee olee iso myhky mun sydämessä aina :(
Monet on sanonu kostavansa sille, mut en oo antanu siihen lupaa. Tottakai mä toivon et se sais ansionsa mukaan mut se ei voi titää milt se tuntuu ennen ku joku sen rakas ihminen hakkaa sen ÄITIÄ päähän. Ja koska en niin sairas ihminen ole etten soisi sitä tunnetta ees pahimmalle vihamiehelle. Haluisin silti et se pyytäis ees anteeks, mut ei. Ihan ku mä olisin tehny tässä jotain. Oon niin kusessa kaikkien meidän rahajuttujen kanssa ym ettei mitään järkee. Miks se ei voi ees ottaa vastuuta niistä? Saako se todella nautintoa mun ikuisesta kärsimyksestä? En tiedä...
Kuinka kamalaa se onki, ni loppupeleis mulla tumpsahtelee edelleen mieleen myös niitä monia hyviä asioita siitä ihmisestä. Aatteleekohan se koskaan samoin? Miks se haluu mulle niin paljon pahaa.

Nyt mulla on uutta sutinaa mut on vaikeeta päästää ketää lähelle. Toivottavasti se menee ajan kanssa ohi..todella toivon sitä. On ollu kivoja ja hyviä miehiä tässä, mut jostai syystä ei vaan pysty mihkää vakavampaan. Mut kyllä se tästä, oon nyt onnellisempi ku pitkään aikaan. Uus paikkakunta, uudet frendit , uudet kuviot <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti